Eroon eri tiedostoversioista
Siilinjärvellä kyllästyttiin siihen, että suunnitelmat ovat eri tiedostoissa ja aina kun haluaa tehdä muutoksen, pitää miettiä miten uusi tiedostoversio saadaan kaikille päiväkodeille käyttöön.
Lähtötilanne
Aiemmin Siilinjärvellä suunnitelmat tehtiin Word-pohjiin, joita säilytettiin Teams-kansiossa, jonka kautta myös niiden päivitys ja jakelu tapahtui.
”Se muutoksien tekeminen Wordeihin oli aina ihan painajaista ja usein mietittiin, miten päästäisiin siihen, ettei niitä tarvitsisi muuttaa.”
Sinikka Hyvärinen, Varhaiskasvatusjohtaja, Siilinjärvi
Käyttöönotto
Siilinjärvellä päädyttiin ottamaan käyttöön SasuApp, johon myös heidän toiveestaan kehitettiin toiminnallisuus vuosittaisten teemojen toteutumisen seuraamiseen.
Suunnitelmien saaminen myös päiväkodin työntekijöiden arkeen oli tärkeä tavoite muutoksesssa.
”Jos muutosta ei olisi tehty, olisimme jatkaneet samoilla Word-pohjilla ja tehneet meidän suunnitelmat eri tiedostoina. Ne olisivat päätyneet kansioihin ja henkilökunnalle olisi ilmoitettu, että ‘lukekaa nämä’.
Neljänkymmenen vuoden kokemuksella tiedän, että kaksi kolmasosaa ei olisi koskaan edes nähnyt niitä. Minä voin tehdä kuinka hienoja suunnitelmia tahansa, mutta jos niitä ei oteta arkeen ei sillä ole merkitystä.
Käyttäjälle täyttö on helppoa, ja muunneltavuus ennen kaikkea. Kun tiimivastaava avaa oman työpöydän, hän näkee heti kaikki suunnitelmat – se muistuttaa arjen työssä. Arviointi näkyy heti ja tulee osaksi prosessia. Se tavallaan ‘pakottaa’ arvioimaan, mikä on todella hyvä asia."
Sinikka Hyvärinen, Varhaiskasvatusjohtaja, Siilinjärvi
"Käsittämättömän helppoa"
Tärkein asia käyttöönoton seurauksena oli, miten helppoa suunnitelmia on jatkossa päivittää ja miten paljon se säästää aikaa. Ja myös mahdollistaa asioihin tarttumisen reaaliajassa.
”Nyt meillä on vaikka ryhmävasu suoraan tuotantopohjassa. Esimerkiksi eilen ruokakasvatustyöryhmässä päätimme, että ruokakasvatus pitää lisätä osaksi varhaiskasvatussuunnitelmaa. Avasin koneen, menin pohjaan, muutin otsikon ja kirjoitin lisäykset – ja se oli siinä. Ennen olisi leikattu, liimattu, askarreltu ja viestitty henkilöstölle, että ‘nyt suunnitelma on taas uusittu’. Nyt se on heti käytössä, kaikilla näkyvissä. Käsittämättömän helppoa.
Saan reaaliaikaista tietoa koko ajan sen sijaan, että lukisin viime syksyisiä raportteja, kun joskus ehdin. Lisäksi voimme vaihtaa teemoja joustavasti. Jos jokin asia nousee esiin, sen voi heti lisätä suunnitelmaan. Enää ei tarvitse odottaa seuraavaa kyselyä tai vuotta.
Sinikka Hyvärinen, Varhaiskasvatusjohtaja, Siilinjärvi
Päiväkodin johtajan kommentti
Pilottiin osallistunut päiväkodin johtaja kuvasi ratkaisun käyttöä päiväkodin johtajien kokouksessa näin:
”Ensin oli vähän semmoista seikkailua mitä sieltä löytyy kieltämättä, mutta nopeastihan siihen sitten pääsi sisälle ja selkeältä rupesi näyttämään.
Parastahan siinä on se että suunnitelmat on nyt oikeasti samassa paikassa, kun ne on ollut välillä ihan järkyttäviä minne eri ryhmät tallentaa niitä Word-pohjia"
Päiväkodin johtajien info, 3/2026

